Tässä on ollut hyvin pitkä väli viime kirjoituksesta, mutta sanottakoon puolustuksekseni juurikin arki. Viime maaliskuun jälkeen on kyynelehditty esikoisen päiväkotiuran loppumista, itketty eskarin kevätjuhlassa ja ensimmäisenä kouluaamuna koulunpihalla. On pohdittu ja harjoiteltu irrottautumista, otettu välillä takapakkia ja taas porskutettu eteenpäin. Huomenna alkaa ensimmäinen kevätlukukausi ja futiksen täyteinen treenikausi.
Keskimmäinen Pikku-Neiti on kipuillut kasvuaan jonkin verran. Irtautuminen esikoisen vanavedestä ja oman itsensä löytäminen on ollut joskus hyvin rankkaa mutta myös avannut paljon uusia ovia ja tuottanut iloa. Selkeää ei elo ole vieläkään johtuen myös neidin hyvin määrätietoisesta tyylistä elää. Hän on prinsessa, hänestä tulee isona prinsessa tai ninjago. Hän on innostunut ratsastamisesta ja ikävöi ponitallin asukkaita. Neiti haluaa itse laittaa hiuksensa ja valita vaatteensa aamuisin. Uniformuna toimiikin tyllihame, siihen päälle usein mekko, hiuksiin sata pinniä, viisitoista rannerengasta ja nilkkarengasta ja vähintäänkin yhdet helmet kaulaan.
Kuopuskaan ei ole enää vauva. Niisk. Täyttää ihan pian jo kaksi. Oma tahto on löytynyt ja sanojakin tapaillaan kovaa vauhtia. Veljen ja siskon menossa hän pysyy jo aivan hyvin mukana ja osaa myös pitää puoliaan. Kovin on huumorintajuinen pikkumies ja tulee kyllä hyvin kuulluksi perheessämme. Hän haluaa osallistua kaikkeen koko ajan ja osaakin jo auttaa monessa asiassa.
Joten ehkä voitte kuvitella millainen sirkus täällä välillä pyörii. Ihan paras sirkus se kuitenkin on. Meidän ikioma sirkus!
