Vihdoinkin koitti kauan odotettu jouluaatto. Koko metsän väki oli taas kerääntynyt suurelle aukiolle ja söivät joulupuuroa yhdessä. Pöllöherra Huhuu kyseli Orava Onnilaiselta tiesikö hän nyt mikä joulu oli?
Pöllöherra Huhuu: No joko joulu tuntuu tutulta, pieni oravaiseni?
Orava Onnilainen: Taidan ymmärtää että joulu ei ole mikään itsestään tuleva juttu, vaan se tehdään yhdessä ystävien kanssa.
Pöllöherra: Nii-in. Jouluna tärkeää onkin juuri odotus, ilo, rauha ja rakkaus.
Joulupuuron jälkeen väki kipaisi koloihinsa hakemaan itsetehdyt lahjansa ja toi ne kuusen alle odottamaan iltaa. Päivän mittaan leikittiin kaikennäköisiä leikkejä yhdessä ja kun ilta alkoi pimetä sytytettiin kynttilät ja käytiin joulupöytään. Kaikki söivät niin paljon kuin vain mahtui ja sitten lepäiltiin hetki ja ihasteltiin joulukuusta ja koristuksia. Kilpaa kehuttiin myös ruokia ja ruuanlaittajia.
Vihdoin koitti lahjojen vuoro. Huuhkaja Huntunen ja Tonttu Töpseli toimivat lahjamestareina ja jakoivat kaikille lahjansa. Iina Ilvesneiti oli aivan haltioissaan Orava Onnilaisen tekemästä smaragdinvihreästä tammenterho kaulakorustaan, ja kiitteli tätä kerta toisensa jälkeen. Orava Onnilainen sai kauniin kuksan, mikä oli koristeltu oikein nätiksi. Majavaherra Manninen oli sen tehnyt hänelle. Kaikki olivat oikein tyytyväisiä ja iloisia saamistaan ja antamistaan lahjoista. Lahjojen jaon jälkeen syötiin vielä vähän ja tanssittiin suuren kuusen ympärillä. Pikkuhiljaa eläinlapset nukahtelivat minne sattuu ja äidit ja isät alkoivat tehdä lähtöä koloihinsa.
Orava Onnilainen sanoi itsekseen: Minä löysin joulun. Se olikin koko ajan täällä meidän kanssamme. Yhdessä me sen saimme tulemaan esille. Ja hänkin vetäytyi koloonsa nukkumaan onnellinen hymy suupielissään.
Hyvää joulua!