Näin on hyvä

Mä oon aika ylpeä mun lapsista. Ihan siitä et ne on vaan olemassa. Tämän kolmen viikon aikana on tuntunut jotenkin täydeltä. Että meidän perhe olisi koossa. Ei yhtään tunnu liian paljolta tai ahtaalta. Toki raskaita hetkiä on ollut, liian vähillä unilla porskutan ja tekemistä kasaantuu, mutta ei se haittaa yhtään. Riittämättömyys harmittaa vaan silloin kun joku lapsista joutuu odottamaan, varsinkin jos vauva on odottava osapuoli. Hän kun ei sitä vielä ymmärrä ollenkaan. 

Noi kolme on niin siidei tyyppei kuten meidän 5v sanoisi. Onneks mä saan olla niiden äiti! 

Joka vuosi tähän aikaan...

Mun mielestä virpomisperinne on kiva ja haluan sitä mun lapsilleni. Silti joka vuosi ne oksat haetaan viimetingassa, askarrellaan kiireellä ja puvusto kyhätään kasaan siitä mitä käsille saadaan äkkiä.

Sama siis tänä vuonnakin. Mitä sitä perinteitä muuttamaan. Nyt vain sattuikin niin että lauantai meni pientä prinsessaa lohduttaessa kun toinen tanssiessaan löi silmäkulmassa sohvapöytään.  Lääkärireissuksi meni ja hoitaja liimasi vahingossa myös silmän puoliksi kiinni. Eli ei menty metsään oksia etsimään vaan pyyhittiin kyyneliä koko päivä ja ilta. 

Virpomispäivänä päätin kuitenkin että asia on hoidettava keinolla millä hyvänsä... Lopputulos kelvatkoon, pajuja ei satutettu, liimaa ei maisteltu tai sotkettu ympäriinsä ja teemana on samalla niin hip kierrätys!

Lopuksi kuitenkin katsokaa tämä siskonpetitotuus! Tunnistan, tunnustan ja vetäydyn omaan kuoreeni miettimään 😊

Arkeen palaamisen ihanuus

Kaksi viikkoinen pieni mies on sopeutunut hyvin meidän huusholliin. Isoveli on aivan rakastunut ja isosiskokin hänet mukavasti   hyväksyy. Tällä viikolla on vähän palattu jo arkeen eli kerhoihin ja päiväkoteihin kun alkoi kaverin puute jo vähän ahdistaa esikoista. 

Vielä toistaiseksi ollaan saatu kaikki nukkuakin tarpeeksi ja kaikki sujuu mallikkaasti, mitä nyt pientä miestä vähän vatsa joskus vaivaa ja kotityöt ajoittain on vähän kasaantuneet. Arjen logistiikka vaatii siis vielä uudelleen järjestelyä, mutta  ehtiihän sitä. Tosin muistaakseni vauvavuosi on jatkuvaa arjen muuntumista, joten mitä sitä stressaamaan. 

Isimies on vielä ensiviikon meidän kanssa kotona ja huomenna päästään koko perhe taas futishommiin kun Ritarilla on matsipäivä! Jee!  Mä olen ihan täpinöissäni, kun en ole käynyt edes treeneissä piiiiitkäääään aikaan! 

Still alive

Ensimmäinen viikko kolmen lapsen äitinä on takana. Isommat ovat toistaiseksi edelleen haltioissaan pikku veljestä. Pikku veli ei paljon välitä isompien metelöinnistä tai häseltämisestä, vaan nukkuu kuin tukki suurimman osan päivästä ja yöstä.

Pikkuinen kasvaa kovaa vauhtia ja maito maistuu. Kaikki siis hyvin valtakunnassa ainakin toistaiseksi.