Kiitokset lastenklinikalle

Meidän lapset ne kun sairastaa, niin niitä diagnooseja ei ihan heti ensimmäiseksi tule vastaan. Vesirokkoa sun muita tavan lasten tauteja jyllää ympärillä joka syksy ja kevät, mutta eipä ne tänne iske. Kerrankin meillä oli  tortikollis, siis hurja niskakipu, jonka ansiosta lapsi ei pystynyt kääntämään päätään moneen päivään. Toisen kerran joku ihme kutina, joka esti meitä ulkoilemasta kolme päivää. Lapsi sai valtaisia raivareita kun kutitti niin.

Viimeisimpänä ihmesairauksien joukkoon lisättiin vaikea ihoinfektio. Ilmeisesti stafylokokin aiheuttama hyvin kivulias tulehdus, joka vei meidät viettämään neljä päivää sairaalassa eristyksissä. Kuulema atooppinen iho on altistanut, vaikkapa meillä ei koskaan ole atoopikkoja ollutkaan. Potilasta kävi kerralla katsomassa neljä lääkäriä raapimassa päätään ja viimeisenä päivänä viellä lääkäriopiskelijat opettajansa johdolla.

Kaikki alkoi ihon punoituksella ja saimme terveyskeskuksesta ohjeet ja lääkityksen allergisen reaktion hoitoon. Illalla nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään kun lasta sattui niin paljon. Lähdimme päivystykseen ja lapsi oli aivan haltioissaan ulkona vallitsevasta pimeydestä, isoisän kyytiin pääsemisestä ja tähtitaivaasta. Kipukin unohtui onneksi matkan ajaksi.

Päivystyksessä päästiin nopeasti omaan huoneeseen. Lapsen kipu oli kauheaa katsottavaa ja lisäksi tulehtuneet iho-alueet olivat alkaneet märkiä. Lapsi sai nopsaan vahvaa kipulääkettä ja pääsimme osastolle. Laboratorio tuloksia odotellessa saatiin vihdoin nukuttua kun kipu saatiin laskemaan. Tulehduksen aiheuttajan selvittyä saatiin lääkistys kohdalleen. Antibioottia ja hyvin vahvoja kipulääkkeitä suoneen ja suun kautta vielä tavallista kipulääkettä. Ihoa rasvattiin kauttaaltaan monta kertaa päivässä kortisonivoiteilla ja silmiin tiputeltiin tippoja.

Lapsi huusi kuin syötävä. Häntä sattui vaikka lääkkeitä menikin hurjasti. Hän pelkäsi sattumista. Äitinä minun oli vain pakotettava lapsi hoidettavaksi jotta kipu ja tuska hellittäisi lopulta. Suonensisäisen kipulääkkeen annon jälkeen lapsi nytkähteli ja vajosi jonnekkin. Itki ja valitti kuinka päähän sattuu. Lopulta tajusin yhdistää lääkkeen annon tähän tilaan ja lääkäri vaihtoi lääkkeen toiseen. Lapsi tuntui piristyvän muutenkin. Hoitokerrat olivat edelleen yhtä tuskaa ja lapsi kävikin huutamaan heti kun näki jonkun huoneeseen saapuvan. Kerrankin istuin lapseni jalkojen päällä pitämässä häntä paikallaan, jotta saadaan verikoe otettua. Pikkuhiljaa alkoi kipukin kuitenkin väistyä. Ruoka alkoi maistua ja leikkiminen kiinnostaa. Neljäntenä päivänä päästiin kotiin. Kotona vielä jatkettiin lääkitystä vajaan viikon ajan.

Lapsen koko iho kuoriutui ja sisältä paljastui entistä ehompi rankkoja kokenut lapsukainen.

Olen hyvin kiitollinen lastenklinikan henkilökunnalle. He muistivat aina tuoda lapselleni tarroja ja pillimehua. Emme juotuneet odottelemaan turhia. Minua kuunneltiin ja lastani kuunneltiin. Lääkärit tutkivat perusteellisesti ja huolellisesti lapseni vaikka ensin olivatkin ymmällään. Lapsi muistaa sairaalareissun kivana, eikä yhtään pelottavana asiana. Hoitajat olivat jämäköitä, mutta herttaisia.

Suuri kiitos lastenklinikan osasto 12, että hoiditte ammattitaidolla meidän lasta!

Suomenlinna by Ritari

On jo pitkään pitänyt antaa Ritarille kamera käyttöön. Näkisi miten hän katsoo maailmaa lapsen silmin. Loppukesästä teimme retken Suomenlinnaan ja mikäs sen parempi hetki antaa lapsen itse taltioida matkansa. Pidemmittä puheitta. Tässä Ritarin näkemys meidän Suomenlinnan päivästä.

Tuolla jossain siis on leppäkerttu

Lintu muurin sisällä

Päivä Suomenlinnassa

Vaikka on aivan ihanaa kun saatiin maa valkoiseksi niin on kiva muistella niin ihanan lämmintä kesääkin. Loppukesästä teimme retken Suomenlinnaan. Retkestä tuli ilmeisesti ikimuistoinen, koska siitä puhutaan edelleenkin näin marraskuun kynnyksellä harva se päivä. Lähdimme aamulla, minä ja lapset ja palasimme illalla. Koko päivä reissussa siis. Nautiskeltiin kuumasta auringosta syötiin jätskiä ja lounasteltiin nurmikolla. Ihasteltiin tykkejä, merta ja vietettiin aikaa leikkipuistossa. Lauttamatkat olivat seikkailu jo itsessään kuten myös elämää vilisevä Espa.

Ritari sai mukaansa ensimmäistä kertaa oman kameran ja hän taltioi retkemme omasta näkökulmastaan. Siitäpä kirjoitan ihan oman juttunsa kunhan ehdin taas koneen äärelle.

Neiti Nauravainen

Tosiaankin kolme vuotta sitten oli kirpeä syysaamu ja täysikuu kun lähdimme sinua hakemaan. Ja aikaimoinen pakkaus me saatiinkin. Vaikea ajatella että sinäkin olet jo niin iso, vaikkakin niin pieni vielä.

Käyt tanssikoulussa ja päiväkodissa. Kerrot omista ystävistäsi, leikeistä ja jutuista. Osaat paljon asioita ja halu oppia uutta on kova.

Suurin idolisi on isoveli. Kun mummo kysyi sinulta mikä sinusta tulee isona, vastasit  että Pikku-Ritari. Välillä Ritari hermostuukin kun koko ajan toistelet ja matkit.

Uhmaakin kyllä löytyy. Se ei ole sellaista raivoavan agressiivista vaan enemmän hiljaisempaa. Vaikkakin ääntä sinusta lähtee. Suuttuessasi kiljut kuin pieni villisika. Toisaalta iloissasi naurat yhtä kovaa. Otat elämän vastaan täysillä kuten kunnon kolme vuotiaan kuuluukin.

Kaikki pitää tehdä itse. Puet vaikka uudestaan vaatteet päälle ja aloitat riisumisen alusta jos erehdytään vähäsenkin auttamaan. Kyselykautesi  on vauhdissa; Miksi, mitä, miksi? ja vielä kerran varmuuden vuoksi miksi?

 

Elät täysillä ja haluat jo kasvaa isoksi. Äidin kanssa on kiva lakata kynsiä ja valita mitä laitetaan hiuksiin. Syliinkin on kiva käpertyä kunhan vain ehdit touhotukselta.

 

Lempipuuhiasi ovat palapelit, autot ja junaleikit. Isona sinusta tulee kuulema (ellei sitten se isoveli) junakuski. Ryhmä Hau on kovin juttu sitten jäätelön keksimisen ja legot tietenkin myös.

 

Olet mahtava tyyppi ja yhdessä opitaan koko ajan uutta. Kipuillaan ja rakastetaan. Itketään ja nauretaan. Kasvetaan tyttärenä ja äitinä. Näin meidän on hyvä kohdata maailma yhdessä.

 

Järjestystä!

Kaksi aikuista ja kolme lasta. Voitte vaan uskoa kuinka paljon muistettavia ja säädettäviä ajankäytöllisiä juttuja on. Ostin tänä vuonna ekaa kertaa perhekalenterin seinälle ja vaikeaa oli sekin kun ei meinannut mitään kivaa löytyä. Tyydyin Muumi-kalenteriin. Kriteerinä oli mattapintainen paperi jotta olisi helppo kirjoittaa ja tietenkin ulkonäkö. Tässä kalenterissa on viisi saraketta, juuri sopivasti meille kaikille.

Paitsi että. Ei noihin sarakkeisiin mahdu mitään. Ja mitä sitten kun onkin jotain osalla perhettä, tai miten  merkkaat kuka vie minnekkin ja kenetkin. Ei toiminut siis muumit meillä.

Seuraavaksi kokeilin ihan vanhan kunnon viikkopäivyriä. Mutta eihän se koskaan ollut mukana missään, joten tyhjäksi jäi.

Useimmiten käytänkin itse kännykän kalenteria, mutta sitten pitäisi muistaa kirjata asiat myös siihen seinäkalenteriinkin...

Sitten sen keksin. Googlen jaettava kalenteri. Teimme yhteisen "perhe"-kalenterin googleen ja siihen kumpikin kirjoittaa menonsa sekä lasten menot. Kuun alussa tulostan kalenterin seinälle ja tadaa meillä on toimiva kalenteri!  Muutokset on helppo tehdä googleen ja myös siihen tulostettuun kuukauteen. Google on vielä ihan superhelppo. Ainoa mitä parantaisin (tai sitten en vain osaa) olisi synkronoinnin kestävät värikoodaukset. Siis Isin menot olisi aina vaikka oranssit ja minun siniset.

Miten teillä on ratkaistu aikataulutus kysymykset?

6 kk

Puoli vuotias. Ei vauva enää, vaikka kuitenkin ihan vauva. Sisko ja veli ovat niin rakkaita. Uusia ruokia on kiva maistella paitsi puuro on ihan pthyi. Vaunut on pakattu pois ja tilalla on rattaat. Hoitopöytäkin pölyttyy ja kerää tavaraa kasaksi asti. Päristely on kivaa ja siskon hiusten repiminen. Äidin kaulakorutkin saavat kyytiä jos ehdin niistä kiinni napata. 

Välillä harmittaa kun en pääse lelun luokse jos se putoaa, mutta onneksi aina joku minua auttaa. Pidän halimisesta ja laulamisesta. Pussaan ja halin paljon. Traktori ja ilmapallo on lempparileluni. Muutamasti olen onnistunut saamaan myös paperia käsiini ja sekös vasta hauskaa onkin. Muskarissa on myös kivaa, koska siellä on samanlaisia pikkuisia kuin minä ja äiti laulaa ja leikkii minun kanssa. 

Olen kovin iloinen ja tarkkaavainen, palan jo halusta päästä  leikkimään veljen ja siskon kanssa. Kyllä minä kohta jo olen vuoden ikäinen ja varmasti pääsen mukaan. Veli sanookin että kun minä opin ryömimään niin aletaan yhdessä ryömimishippaa!