Kasvukipuja

Maanantaina oltiin neidin kanssa taas perhekerhossa, jossa aiheena oli vanhemmuus. Se herättikin taas miettimään itseäni vanhempana. Hyvin usein oma vanhemmuus tuntuu olevan hallussa ja varmasti onkin. Mutta on myös päiviä jolloin oikeasti ajattelee, että mitä ihmettä tässä nyt pitäisi tehdä. Käsite riittävä vanhemmuus on onneksi anteeksiantava. 

Vanhemmuuden palikkatalo antaakin paljon aihetta niin pinnallisempaan kuin syvällisempäänkin pohdintaan omasta roolistaan vanhempana. Miten minä olen sitoutunut kasvattamaan tämän ihmisen alun? Mitkä asiat vaikuttavat minun kasvatustapaani? Miten suhtaudun vanhemmuuteen, lapseeni, puolisooni vanhempana? Miten meidän perheessä kohdataan ristiriidat, olemmeko me avoimia, näytämmekö tunteitamme? Opetammeko lapsillemme rakentavia tapoja kohdata elämän ilot ja surut? Entä haasteet?

Vanhemmuus muuttuu koko ajan. Ensin tehdään raskaustesti ja maistellaan mielikuvaa lapsesta, vauvasta ja vanhemmuudesta. Vauva syntyy ja odotuksen aikaiset mielikuvat, odotukset ja pelot rakennetaan uudestaan. Vauva kasvaa taaperoksi, haasteet muuttuvat, persoonallisuus alkaa muotoutua yhä enemmän. Sitten taaperokin irtautuu enenevissä määrin vanhemmistaan ja alkaa molemmin puolinen luopumisen käsittely. Leikki-ikäisen ristiriitainen olotila ja vanhemman uuden roolin etsiminen luo arkeen paljon haasteita. Vanhemmuus on koko eliniän kestävä prosessi, joka on lopulta hyvinkin raskas. Se ei ole yksi ominaisuus sinussa, vaan osa sinua. Se miten sen kannat tuottaa hedelmän. Hedelmän kuoren alta löytyy sinun käden jälkesi. Se on kauhistuttavaa.

Nyt kun meillä on jo kolmas kierros meneillään, niin huomaan että aivan yhtä pihalla sitä on kuin ensimmäisellä kierroksella. En osaa edes mieltää itseäni aikuiseksi. Olen edelleen se sama tyttö kuin kuusi vuotta sitten. Sitä oikein ihmettelee välillä että mitä oikein tapahtui. Ja mitä h.....tiä olen oikeesti tekemässä tässä näin. Minun äiti ja isi on niitä aikuisia, vanhempia.

Onneksi lapset eivät kuitenkaan hajoa kovin helposti. Voimme kasvaa yhdessä perheenä. Tehdä juuri sellaisen elämän kuin me halutaan. Tosin arki vie niin usein mennessään, että jäkätys ja valitus jää usein päälle, kunnes illalla katsot nukkuvia lapsiasi ja mietit kuinka paljon heitä voit rakastaakaan. Ja päätät tuhannennen kerran muistavasi aamulla eteisessä ettet nalkuta samoista joka päiväisistä asioista. Juuri siksi on  hyvä pysähtyä välillä miettimään omaa rooliaan lastensa elämässä. Ottaa takapakkia ja relata. Let it go ja anna palaa. Mitä sitten jos me vähän myöhästytään taas tänään. Haittaaks se jos viisi vuotias ei saa just tänään kenkää jalkaan. Ei ne lapset pahalla, eikä tahallaan. Minähän sen härkäsen siitä kärpäsestä teen.

Päätänpä taas kerran kasvaa vanhempana ja aikuisena. Ihmisenä. Kyllä kait minäkin siihen pystyn, jos pystyy pienet lapsenikin. 

Viimeinen pulla kohta uunista ulos!

Joo, tämä vuosi tuo tullessaan paljon uutta ja isoja asioita. Yksi niistä jo aika alkumetreillä helmikuun lopulla.

Sitä varten on jo valmisteltu pikkuhiljaa kesästä asti, niin aikuisia, lapsia kuin kotiakin. Nyt alkaa olla valmista toukkaherran saapumiselle. Pinnasänky ja suvussa kulkeva kehto on valmiina. Vaatteet odottaa lipastossa pientä käyttäjäänsä. Tuttipullot on kaivettu esille taas. Vaipat on taiteltu valmiiksi. Sairaalakassikin odottaa valmiina lähtöä. Enää puuttuu vain pikkuveli. Täällä odotetaan sua jo kovasti!

Tietenkin on kovasti myös mietitty ja treenattu mitä uusi pikkuveli tarkoittaa...

Lapsilla on tarkka näkemys mistä Pikku Veli tykkää...

Jotain uutta keittiöön

Uusi keittiön pöytäliina. Kuinka piristävää. Olen aina inhonnut vastuukeja, vaikkakin sellainen lapsuuden kodissanikin aina oli. Kaupoissa olevat nykyiset ovat olleet mielestäni niin kammotuksia etten ole voinut edes kuvitella hankkivani.  Edes yksiväristä vahakangasta en ole tavannut paitsi kirkkaissa perusväreissä.

Meillä nyt kävi kuitenkin niin että auttamattomasti tarvetta tuli vastuukille. Alunperin homma lähti siitä kun saimme käytettynä sukulaisen tuttavaperheeltä perus koivuisen pöydän ja tuolit kun muutimme yötyöläisen kanssa yhteen vuonna nakki ja jeesus. Silloin ilman lapsia, ei pöytää tullut kuitenkaan käytettyä kuin tavaranlaskupaikkana. Ritarin saavuttua pöytä pääsi tarkoituksenomaisempaan käyttöön ja otti paljon osumaa niin kissojen kynsistä kuin lukuisista maitomeristä ja lusikkarummutus harjoituksista.

Noin vuosi sitten päätettiin hommata uusi ruokapöytä. Ok, sen vanhan olisi voinut lakata tms., mutta haluttiin kuitenkin jo vaihteluakin.

Minäpä tietenkin aloin haaveilemaan Rautavaaran Pirkka pöydästä. Onneksi ovat sen verran hinnoissa ettei ihan heti tullut hankittua. Tuo jälkikasvu ja eläimet kun sen kuitenkin laittaisivat uuteen uskoon.

Myönnyin sitten hankkimaan ihan halpis pöydän Hobby hallista. Mikä osoittautuikin hyväksi suunnitelmaksi. Lopputulos nimittäin vuoden jälkeen on kaamea. Toki se on ärsyttävä. Se on niin kevyt että lapset siirtävät mieluummin sitä kuin tripp trappiaan noustessaan pöytään tai pöydästä.

No nyt se on jo yhtä  huonossa kunnossa kuin edeltäjänsä. Neiti on rummuttanut siitä pinnan rikki ja se on täynnä kauniita taiteiluja tussikynillä.

Toisaalta mietin että se on omalla tavallaan kiva noinkin. Ainakin elämä näkyy ja kertoo että meillä on pieniä taiteilijoita. Mutta silti olisi kiva joskus nähdä myös siisti pöytä.

Sattuipa torista sitten löytymään Marimekon tummansininen Lintukotonen  vastuuki kohtuu hintaan. Juuri sopiva pala, kivassa värissä ja vielä käyttämätön. Siinä se nyt koristaa meidän keittiötä. Hermojen säästämiseksi se on vielä nidottava pöytään kiinni kylläkin.

ps. Joo meillä on kyllä käytössä piirustusalustat ja askarteluvastuuki, mutta taide ei katso rajoja... Eihän :)

Wanted: Arki

Joulu suoritettu! Koristeet ja kuusi saa vielä olla hetken, mutta joulumieli se jotenkin aina katoaa aaton jälkeen heti. Meidän perhe pääsi taas tänä vuonna kahteen joulupöytään ja joulupäivänä nautittiin vielä oma jouluillallinen. Lapset söivät etupäässä perunaa, salaattia ja lihapullia siis kaksi päivää. No neiti kyllä söi jopa vähän kinkkua. 

Kaikki oltiin oltu kilttejä kissoja myöten ja joulupukki olikin tuonut lahjoja jokaiselle ilmeisesti tyydyttävän määrän. 

Lapset saivat toivottuja leluja, pehmeitä paketteja ja myöskin pöytä tekemistä. Jopa kissat nuortuivat riehumaan uusien lelujensa kanssa. 

Tavarakaaosta ei syntynyt, paitsi mitä nyt lomailevista päiväkoti-ikäisistä yleensäkin syntyy.

Note to self: ala ala kokoamaan piparkakkutaloa jouluaattona kahden pienen lapsen "avustamana". 

Äidin vaunuhulluus on tarttunut myös tyttäreen. Tosin joku ihana ihminen ehti jo varastaa tuon nuken makuupussi, kaupan edestä :I

Starwars joku tyybe pissalla :o

Jäbä sai katsoa Lego StarWarsia :)

Uutena vuotena valettiin tinat ja syötiin herkkuja. Muutama raketti käytiin ampumassa taivaalle alkuillasta jo ja loput  katseltiin ikkunasta.  Neitikin jaksoi valvoa keskiyöhän asti, kunnes sammahti sohvalle ( ja vielä ilman päiväunia).

Minä ja Ritari odotetaan jo kovasti arjen alkamista. Ritarille koittaa uudet tuulet nimittäin päiväkotirintamalla. Hän siirtyy jo fyysisesti eskaritiloihin viiden muun tarhakaverinsa kanssa ja jättää siis vanhan päiväkotinsa taakseen. 

Hyvää alkavaa vuotta teille kaikille siellä ruudun toisella puolen! Tästä tulee varmasti aivan omanlaisensa vuosi meille kaikille ;)