Taisteluni

Enää kolme kuukautta ja Pikku-Ritari on  4v. Ja eiks niin, että uhma helpottaa yleensä 4 vuotiaaksi mennessä. No ottaa nyt sitten kaiken irti näistä viimeisistä kuukausista.

Nukkumaan menot on edelleenkin kaukana Strömsöstä ja äiti on edelleenkin potkunyrkkeilysäkki. Aamusta alkaa valitus ja vinkuna. Useimmiten äidille ei edes viitsitä vastata, jos vaikka äiti kysyy haluaako maitoa lisää tms. Minä ja hän taistellaan useaan otteeseen päivässä kumpi on se pomo.

Positiivistahan tämä kait on. Pojalla on sisua ja ilmeisesti olen hänelle hyvin tärkeä, kun vain minua koettelee. Mutta kyllä se silti välillä voi äidillä hiukka käyrät nousta.

Ette muuten arvaa kuinka välillä mieltä lämmittää kuulla jonkun toisen lapsen kirkuvan ja raivoavan. Silloin ainakin tietää että kyllä ne muutkin, eikä vain meidän. Olisi kiva kuulla kohtalotovereiden kertomuksia uhmaiästä. Laittakaa kommenttia lootaan jos kehtaatte :)

Toisaalta Ritari on aika kiltti ja mahtava poika. Hän katsoo hyvin tarkkaan mitä leluja Pikku-Neiti saa, ettei vaan mene liian pientä suuhun. Hän vie roskat roskikseen kotona ja ulkona. Hän tyhjentää pesukonetta ja auttaa mielellään äitiä (kun sille päälle sattuu) pikku tehtävissä. Hän halii ja pusii meitä kaikkia ohi mennessään. Hän höpöttää ja laulaa. Elää täysillä.

p.s. tässä etsin kiukuttelukuvia koneelta, mutta kaikissa se poika hymyilee tai nauraa, joten pahoitteluni huonoista kuvista!

Sutta ja suklaata

Muskarista tullessa ihasteltiin kaunista kevätsäätä ja löydettiin isoja pajunkissoja. Pikku-Ritari niitä siinä vähän tutkiskeli ja tokaisi että sitten kun ne pajunkissat kasvaa isoiksi, niin sitten ne kissat putoo sieltä puusta. Tylsänä mielikuvituksen tyrmääjänä kerroin että pajunkissoista tulee lehtiä. Ei uskonut onneksi. Sanoi vaan että kyllä niistä voi kasvaa ihan oikeita kissoja. Onko mitään parempaa kuin lapsen maailmankuva?

Tänään me ulkoiltiin Mummon kanssa ja leivottiin (Pikku-Ritarin toivomuksesta) suklaakakkua ja vadelmakastiketta.
 Pikku-Ritarin ykkösleikki Mummon kanssa on nykyään Susi. Mummo ja minä olemme susia ja hän on porsas, jota me yritämme ottaa kiinni. Leikkiin tarvitaan jokin pikku tönö, jonka ympäri juostaan ja jännitetään kulmissa. Tänään porsas lymyili pikkupuiston katoksen takana ja huuteli ettei saa tulla, kun porsas ei ole kypsä vielä.

Puolikas

Hän osaa nauraa, ryömiä, halia, hymyillä, kiljua, itkeä. Hän söisi koko ajan ja ihan mitä vaan.  Hän tietää että kissojen ruokiin ei saa koskea, ja koittaa salaa ehtiä kupille ennen äitiä. Hän leikkii, murisee ja pörisee. Hänellä on pulleat posket ja vartalo sekä pikkuisen hiuksia päässä. Hän haluaa leikkiä isoveljen kanssa isoveljen hienoilla leluilla. Hän harjoittelee konttaamista. Hän on niin ihana. Hän on puolivuotta vanha. Onnea Pikku-Neiti.

Viikonloppuun mahtuukin juhlaa, kun Pikku-Ritarilla oli ystävän synttärit perjantaina ja tänään juhlittiin futiksen jälkeen Pikku-Neitiä ihan pienimuotoisesti (huom!) puolikkaalla kynttilällä.

Pikku-Ritari on harrastanut HJK:n jalkapallokoulua viime kesästä lähtien, ja vasta ihan viime kerroilla on rohkeus riittänyt yksin osanottamiseen. Äiti on pakahtua ylpeydestä kun Ritari viilettää kentällä ja tekee maaleja ja muita hienoja juttuja. 

Kuva joulukuulta

Leikkiruokaa ja oikeeta ruokaa

Pikku Ritarin mieluisiin puuhiin kuuluu omassa leikkikeittiössä kokkaaminen. Hän sai 3v synttärilahjaksi ikean leikkikeittiön, sitä ennen väsättiin pahvilaatikoista, teipeistä sun muista mistä vaan keksittiin uuneja ja helloja. Kerranpa poika vei muoviset leikkikattilansa oikeaan uuniinkin (onneksi huomasin heti).

On niin ihanan aitoa kun lapsi laittaa leikkiruokaa. Samat fraasit toistuvat mitä meiltä aikuisilta tulee. Älä koske, on kuumaa vielä. Ei oo ihan vielä valmista. Meillä on joitakin muovisia leikiruokia ja toiveena ovat puiset. Paljon on myös käytetty mielikuvitusta apuna. Isot kävyt ja kastanjat ovat lihapullia. Ruskeasta pahvista on leikattu lettuja (lettujen päälle on väritetty hilloa ja kermavaahtoa)

sekä foliosta ja pahvista askarreltuja kaloja

Lapsen mielikuvitus on aikas mahtava ruoanlaitonkin suhteen. Kalakeitossa on lisänä kaakaota tai spagetin päälle laitetaan sokeria.

Nytpä ollaa innostuttu leipomisesta ihan oikeastikin, Pikku-Ritarin kanssa väsättiin sämpylät ja korvapuustit ihan tosta noin vaan. Ritari halusi välttämättä laittaa sämpylät muffinsivuokiin. Niin niistä kuulema tulee toooosiiii hyviä. Hyviä kyllä olivatkin.

Jotain keltaista, lisää keltaista ja vielä vähän keltaista, lopuksi vähän pinkkiä

Se on nyt nähty, bongattu ja ihailtu: Kevään ensimerkki, joka nyt viikonloppuna jää ilmeisesti lumen alle kylmettymään.

Bongasimme tämän kotimatkalla tapettikaupasta, josta ostimme keltaista tapettia, no on siinä ehkä enemmän valkoista kuitenkin. Tarkoituksena on siis vihdoinkin vähän remonteerata ja tehdä kodista oman näköistä. Tämä keltainen ihanuus tulee lastenhuoneeseen ja toki Pikku-Ritari oli mukana tapettia valitsemassa. Yritti ensin saada äidin ottamaan Salama McQueen tapettia ja Aku Ankka tapettia, mutta onneksi hyväksyi kun sanoin että huone on kuitenkin myös Pikku-Neidin. Eihän Ritarikaan haluaisi pelkkiä prinsessoja seinille. Äidin jo etukäteen valkkaama keltainen tapetti sitten sopivasti valittiin. 

Palailen tapettihommiin sitten kun saan sen joskus iskettyä seinään kiinni.

Lupailin kertoa niistä meidän kevätvermeistä.

Pikku-Ritarilla on Seppälästä hankittu (yllätys, yllätys) auringon keltainen takki. Lisäksi Molon ja Villervallan ulkohousut, Popin musta windfleece ja liila pörrötakki. Hattuja, hanskoja ja huiveja sen verran paljon että en kehtoo edes mainita. Osa onneksi äitin kanssa yhteisiä.

Pikku-Neidillä on Lindexin ihana tummansininen pilkullinen parkatakki ja veljensä vanhat Lindexin ulkopökät. Automatkoille Kappahl ohut neulehaalari, josta kuva jo vilahtikin tässä blogissa. Hattuja on vasta parit, samoin hanskoja ja huiveja käytämme tosiaan kaikki paitsi Isi. Pikku-Neiti sai viime kirpparireissulla tosiaan kenkiäkin, mutta toistaiseksi ollaan vielä töppöset jalassa. Vielä on tulossa Ticketin takki, popin vaaleansininen windfleece ja Popin ulkohousut.

Molemmilla tietenkin Popin perushaalarit ja tällä kertaa sillä irrotettavalla fleecellä. Neidillä punainen ja Ritarilla tummansininen. Pärjättäisköhän näillä?

Pikku-Neiti pääsi tänään rattaisiin istumaan kun Ritari pyöräili päiväkotiin. Olihan se mukavaa kun näki mitä ympärillä tapahtuu. Ei tosiaan Phil & tedsit ole parhaimmat tuon kokoiselle maailmanvalloittajalle, siis makuuasennossa.

No päivittihän se äitikin kevätvaatekaappiaan ja kerrankin hankki itselleenkin tuulen ja sateenpitävän takin. On nyt missä seisoskella koiranilmallakin. Ja uudet kengät kans.

Takki on merkkiä Tretorn ja kengät on Adidakset. Kuvaa takista ehkäpä myöhemmin.

Ruokailusta

En ole varmaan ainoa äiti maan päällä, joka valittaa että juo kahvinsa aina kylmänä. Niinpä tänä aamuna ihan pokkana sanoin tai pyysin lapsilta että antaisitteko äitin juoda kupposensa ihan lämpöisenä. Molemmilta tuli hymy vastaukseksi ja kyllä se lämmin kahvi hyvää olikin. No se olikin sitten päivän ainoa lämmin kuppi :)

Tuo pöllon kuva on muuten kovasti Pikku-Neidin mieleen. Kuva oli ensimmäisiä kuvia mitä hän katseli mielellään ja edelleenkin etsii kuvan minun kahvikupista ja omasta ruokakipostaan. Taitaa periä äidin Haapaniemi-fiksaation.

Pikku-Neiti on nyt reilun kuukauden syönyt kiinteitä ja kovasti ihmetellään että mihin mahaan se oikein syö. Vaikka ei siinä, on sillä ihan vauvamaisesti vararavintoa kertynytkin. Iltapuuroakin se vetelee sellaisen kulhollisen ihan reippaasti ja maitoa tietenkin päälle. Peruna ei oikein maistu, mutta ei ne potut nyt niin hyviä olekaan tähän vuodenaikaan. Omenasose (iso kiitos tädilleni, joka syksyllä lahjoitti isot pussilliset omppuja!) on ihan ykkönen.

Onhan tuo Pikku-Ritarikin aina ollut hyvä syömään, sanoivat päiväkodissa että kolme puurolautasta joka aamu.
Se on ollut aika ihanaa ja helppoa kun Pikku-Ritari on aina syönyt kaikkea ja uskaltanut maistellakin. Nyt vasta ihan vuoden sisällä on tullut nirsoilut ja vaatimukset. Aina poju on voinut myös syödä ihan mitä vaan ja kuinka paljon vaan, eikä näy missään. Sen verran liikkuu ja riehuu, että ei ehdi varastoitumaan.

Pikku-Ritari 10kk ja marjat

Lähipäivinä luvassa postausta äidin ja lasten kevätvaatteista sekä leikkikeittön herkuista.

Ihanat rauhaisat iltarutiinit

Yhdessä syödään iltapalaa, sitten iltapesuille ja pehmoiset yövaatteet päälle. Luetaan iltasatu ja höpistään mukavia ja lauletaan iltalaulut. Hyvää yötä, kauni uni, olet rakas. Näin sen siis pitäs mennä ilmeisesti. Ainakin Strömsössä. No ei täällä ainaskaan. Yleensä.

Kun Pikku-Ritari ei nuku päikkäreitä vapaapäivinään, on illat suht mukavia ja nukkumaan käydään Strömsön hengessä :) Mutta sitten ne päiväkoti päivät.

Olen aina työssäni ollut sitä mieltä että päiväkodissa nukutut päikkärit eivät ole syypää lasten iltakukkumisiin sun muihin. Sattuipa omaan nilkkaan ja osuvasti. Pikku-Ritari kukkuu ainaskin puol kymmeneen puoliväsyneenä ja rauhattomana. Sänkyyn mennään usein jo kahdeksan maissa kun hereillä olokaan ei ota onnistuakseen, mutta siellä sänkyssä kotkotellaan kuitenkin sinne puoli kymmeneen. Ja tappi äidin otsassa kasvaa koko ajan. Jos valvotaan sinne yhdeksään niin sitten siellä sängyssä kukutaan puoli yhteentoista. Eikä se mitään jos vain itse siellä höpöttelisi tms. mutta homma menee esim. unikaverien paiskomiseksi, potkimiseksi ja yleisen älämölön pidoksi. Viereltä ei saa mennä pois tai jätkä huutaa niin että ikkunat särkyy.
No tänään tappi-otsa äiti oli oikein esimerkillinen kasvattaja kun sanoi pojalle että: " valvo sä koko yö, niin katotaan väsyttääkö aamulla". Pikku-Ritarihan siihen tietysti että ENKÄ VALVO! No nappasin Pikku-Neidin aikuisten makkariin omaan sänkyynsä, laitoin kodin yökuntoon ja menin mukamas nukkumaan. Tuli ainaskin naapureille selväksi kuinka rauhalliset iltarutiinit meillä on. hih. Aikansa huudettuaan ja vaadittuaan äidin taipumista omaan tahtoonsa, Pikku-Ritari tuli surkeana makkarin ovelle, seisoi vain ihan hiljaa ja nyyhkytti. Taputin kainalopaikkaa ja siihen se kömpi. Ja nukahti muuten ihan heti.

Nyt on pitkään taas jatkunut tää uhman ilmentäminen nukkumaan mentäessä. Saa äiti tuta kaikki Poitsun keinot ja vehkeilyt. Tietysti tulee tehtyä näitä ihania rakentavia kasvastusratkaisuja tukeakseni poikani itsetuntoa ja kasvamista tasapainoiseksi ihmiseksi. Kaipa se tuosta taas helpottaa. Ilmeisesti halipulaa ja kateutta jonkin verran kun vauva saa olla sylissä ja kainalossa. Vaikka mitäpä tuota niin analysoimaan, kasvaminen tekee kipeää joskus jokaiselle.

Jumppaa ja pannaria

Viikonloppu meni rutiinilla, kun alkoi taas futiskoulu, perheliikkari ja muskari. Ulkoiltu ei ollenkaan sanan varsinaisessa merkityksessä, mitä nyt pieniä käppäilyjä iltaisin mummon kanssa. (kuvat perheliikkarista)

Isi ja Pikku-Ritari tekivät lauantai-illan päätteeksi pannaria iltapalaksi, ihan kermavaahdolla ja mansikkahillolla. Oli kyllä herkullista. 

Tänään aamulla katsottiin Pikku-Ritarin kanssa ikkunasta ja todettiin että ei mennä ulos. Päivä menikin tosi mukavasti. Olemme ilmeisesti selättäneet kiukku-pöpöt sun muut. Pikku-Ritari on alkanut kovasti leikkimään itsekseenkin ja ei malttaisi leikkejään millään lopettaa ( vihdoinkin!). Mustasukkaisuuskin on pysynyt aisoissa kun Ritarilla on unet menneet nappiin ja Pikku-Neiti osaa jo kujeilla veljensä kanssa. 

Pikku-Ritari tahtoi maalata ja sekin onnistui ilman jatkuvaa äidin ohjausta ja valvontaa ( JEJ!)

Mummo sai monta maalausta koristamaan seiniänsä. 

Että sellainen viikonloppu meillä. Meillä nämä viikonloput ovat siis neljäpäiväisiä. Äitiä yrittää kovasti flunssapöpö kiusata, mutta vielä ei ole periksi annettu. 

Kevättä rinnassa

Tänään on ollut niin keväinen päivä, että mielessä kävi jo talvikamppeiden varastointi pikkuhiljaa. Ollaan kuljettu jo välikausikamppeissa (fleecet alla) viikon ajan.
Tänään Pikku Ritari ilmoitti aamulla menevänsä mummolle kyläilemään. Itse olin suunnitellut reissua kaupungille Molon välikausihousuja ja Polka Jamin pyyhkeitä hakemaan (molemmat tarjouksessa Sokoksella). No  mitäpä tuosta;  Ritari pakkaamaan lelujaan reppuun ja loikkimaan rappuset alakertaan. Äiti ja pikkuneiti menivät sitten kahdestaan shoppailemaan.

Oli kyllä niin keväistä kun aurinko paistoi ja lunta ei oikeastaan näkynyt missään. Oih, voisiko se jo olla todellista?