Nukkumaan menot on edelleenkin kaukana Strömsöstä ja äiti on edelleenkin potkunyrkkeilysäkki. Aamusta alkaa valitus ja vinkuna. Useimmiten äidille ei edes viitsitä vastata, jos vaikka äiti kysyy haluaako maitoa lisää tms. Minä ja hän taistellaan useaan otteeseen päivässä kumpi on se pomo.
Positiivistahan tämä kait on. Pojalla on sisua ja ilmeisesti olen hänelle hyvin tärkeä, kun vain minua koettelee. Mutta kyllä se silti välillä voi äidillä hiukka käyrät nousta.
Ette muuten arvaa kuinka välillä mieltä lämmittää kuulla jonkun toisen lapsen kirkuvan ja raivoavan. Silloin ainakin tietää että kyllä ne muutkin, eikä vain meidän. Olisi kiva kuulla kohtalotovereiden kertomuksia uhmaiästä. Laittakaa kommenttia lootaan jos kehtaatte :)
Toisaalta Ritari on aika kiltti ja mahtava poika. Hän katsoo hyvin tarkkaan mitä leluja Pikku-Neiti saa, ettei vaan mene liian pientä suuhun. Hän vie roskat roskikseen kotona ja ulkona. Hän tyhjentää pesukonetta ja auttaa mielellään äitiä (kun sille päälle sattuu) pikku tehtävissä. Hän halii ja pusii meitä kaikkia ohi mennessään. Hän höpöttää ja laulaa. Elää täysillä.
p.s. tässä etsin kiukuttelukuvia koneelta, mutta kaikissa se poika hymyilee tai nauraa, joten pahoitteluni huonoista kuvista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi klik klik