Aargh

Sieltä se sitten kuitenkin tuli. Vaikka ensin näytti siltä että kakkosen kanssa päästään helpolla. Minäkin hymyssä suin kaikille kerroin kuinka helposti käsiteltävissä neiti on ja kuinka nätisti hän toimii vaikka välillä vähän yrittääkin laittaa hanttiin.

Uhma. Ritarin kanssa siitä selvittiin. Jotenkuten. Hyvin ja toisinaan ihan super huonosti. Ehjiä ollaan kuitenkin edelleen kaikki. 

Neiti on alkanut ottaa ohjia käsiinsä. Hienosti alkanut potalla käynti ja ennen kaikkea itse potalle meno on ihan turhaa. Mieluummin äiti raahaa väkisin sinne vessaan. 

Pukeminen on ihan turhaa hommaa ilmeisesti ja hyvin alkanut innostus itse pukemiseen katosi jonnekin avaruuteen.  Ulos on kiva mennä, mutta pitää aina pienet raivot heittää ensin.

Rapussa ei viitsisi kävellä ollenkaa, ei halua syliinkään. Kivempi vaan lysähtää lattialle kitisemään ja huutamaan. Kun sieltä rapusta on sitten päästy jotenkin ryömimällä ja konttaamalla ovesta sisään, pitäisi riisua. Tai siis olla riisuttavana. Kuinka ärsyttävää. Sitten pitäisikin mennä pesemään kädet. Voi apua!

En. Ei. Ei haluu. Ei nukkuu. Ei vaippaa. Ei mitään. Ei ei ei ei ei. 

Että semmosta meillä. Onneksi tiedän että tämä on oikeasti vain vaihe, eikä loputon suo.