Neljä vuotta sitten meillä katsottiin jalkapallon MM-kisoja. Neljä vuotta sitten pikkuinen muovailuvaha ukko tuli opettamaan meille elämää ja rakkautta.
Neljään vuoteen on mahtunut onnea, iloa, itkua, huolta. Kuhmuja, hymyä, naurua ja aitoa tunnetta. Uhmaa ja tulta, hellyyttä ja halia. Välillä ihan miettii itsekseen että elikö sitä todellakin ennen muovailuvaha ukkoa. Vai oliko sitä vaan. Meni eteenpäin nuoruuden siivittämänä.
Alussa se itki, söi, puklasi, kakkasi, ja nukkui. Sitten se oppi kiljumaan, huutamaan ja jokeltelemaan. Vuoden päästä se höpötti ihan koko ajan. Soinnukkaasti ikiomaa kieltänsä. Nyt se puhuu, laulaa ja kertoilee tarinoita.
.JPG)
Se makoili ensin selällään, sitten vatsallaan. Sitä harmitti kun se ei päässyt eteenpäin. Sitten se pääsikin. Muovailuvahaukko ryömi pitkin poikin. Sitten se istua möllötti lelujensa kanssa, kokeili konttaamista ja päättikin lähteä kävelemään. Juokseminen oli kuitenkin kivempaa. Kuhmu oli aina jossain päin pikkuisen päätä. Enää ei tule kuhmuja, vaikka muovailuvahaukko meneekin kuin päätön kana koko ajan johonkin suuntaan. Enää ei tarvitse istua rattaissa valjaissa kun ollaan liikenteessä. Nyt saan vilkuttaa ja näyttää peukkua hurjalle formulapotkulautailijalle.
Muovailuvahaukko tiesi mitä tahtoi ja mitä ei. Maitoa NYT, EI nukkumaan. Vieläkin se tietää, mutta asioista voidaan aina keskustella. Muovailuvahaukko kun suuttuu, tavarat lentää ja nyrkit heiluu. Mutta kun se rakastaa, se puristaa niin lujaa ettei yksikään rakkaudenhiukkanen mene hukkaan. Se raivoaa, paiskoo, huutaa ja riehuu. Se silittää, ottaa harmit pois, puhaltaa ja pussaa. Muovailuvaha ukko tuntee täysillä.
Sitä ei voi juksata, jekuttaa tai huijata. ikinä ei ole voinut. Se tietää. Se tietää maailmasta paljon sellaista mitä minä en tiedä. Se opettaa ja opastaa minua. Kasvattaa ja muistuttaa mikä oikeasti on tärkeää. Se on meidän ihana nelivuotias.
Onnea rakas lapseni. Pysy aina omana itsenäsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi klik klik