Seuraa valitusta...
Minua on tässä viime aikoina harmittanut ja ihmetyttänyt taas eräs asia. Ok, on loskaa, märkää, pimeää ja liukasta. Talvi on pitkä ja nykyään täällä etelässä oikeastaan aika takapuolesta. Mutta silti. Miksi, oi miksi ihmiset tuntuvat olevan niin negatiivisia. Ihan yleisestikin ottaen, oli kesä tai talvi. Aina on jotain vinkumista ja kaikki huonosti. Ja tähän tietysti vastataan se perus, eli suomalainen mentaliteetti.
Ja marjat sanon minä. Ihmisiä on kahdenlaisia: toiset näkee automaattisesti asioiden valoisan puolen ja toiset pimeän. Itse myönnän olevani tämä valoisan puolen näkijä. Joudun aina ihmettelemään kuinka paljon energiaa ihmisillä menee hukkaan sen negatiivisen ja negatiivisuuden vatvomiseen ja siinä pyörimiseen. Onko kivaa miettiä aina automaattisesti asioiden huonoja puolia, tai ihmisten? Miten itse jaksaa eteenpäin jos kaikki tuntuu aina olevan päin seiniä?
Näitä esimerkkejä varmaan jokainen osaa miettiä. Liikenteessä kaikki muut on törppöjä. Naapurit taas kolistelee ihan tahallaan. Miksi tuo mummeli ostaa noita lottojaan just nyt. Miks toi sanoi tota ja tää taas tätä. Toikin tossa bussipysäkillä tuijottaa mua kuin halpaa makkaraa. Kannattaako sun nyt tehdä tota asiaa tai tutustua johonkin uuteen juttuun. Humpuukia humpuukia.
Ja sitten joka asiasta tosiaan keksitään se valitus. Pahimpia ovat mielestäni some-valittajat, joiden seinä täyttyy artikkeleista ja negatiivisista mielipiteistä. Että oikein jakamalla jaetaan muillekin se oma paha olo. Onneksi somessa voi vähän itse valita mitä siellä näkyy, niin voi säädellä itselleen myös sitä aurinkoisuutta.
Elämä kyllä tuntuu paljon mukavammalta, kun ajattelee mieluummin sen paremman puolen. Kannustaa kanssa ihmisiään eteenpäin. Asettuu toisen asemaan ja miettii asioita myös tämän kantilta. Näkee siinä loskassakin jotain hyvää. Ainakin se on parempi kuin äskeinen jääkausi mikä Helsingissä vallitsi. Mitä sitten jos kylmää ja märkää sataa niskaan. Elämässäsi on kuitenkin jotain mikä saa sinut hyvälle tuulelle.
Tein yhtenä päivänä testin perheelleni. Paistoin lettuja ja sanoin että pöytään saa käydä kun keksii jokaisesta perheenjäsenestä jotakin positiivista. Tämä tuotti yllättävän paljon päänvaivaa jälkikasvulle ja miehelle. Kyllä he lopulta lettunsa ansaitsivat, mutta täytynee ainakin jälkikasvun kanssa harjoitella tuota positiivista ajattelua. Joka ilta mietimme päivän hyvät ja tylsät tapahtumat ja onneksi kuitenkin ne hyvät keksitään aina nopeasti ja tylsiä joudutaan vähän enemmän miettimään.
Vastaa kyselyyn niin katsotaan kumpia lukijoistani löytyy enemmän:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi klik klik